Tämä kevät on minulle uuden alku ja sen kunniaksi mieheni tapetoi seinälle Magnolia-puun. Sen herkät kukat taivuttelevat kohti valoa ja kertokoon se tulevasta. Olen aina ollut sitä mieltä, että televisio ei ole kaunis ja ehei se ole kaunistunut vieläkään, mutta korostetaan sitä jollei sitä piiloon saa. Harmittaa puun jääminen osittain kaapin taakse piiloon, mutta toisaalta minulle riittää tieto sen olemassa olemisesta. Lomaviikko on ollut ihana ja aika on mennyt siivillä. Yövieraita ja lapsen yökyläilyjä, elokuvissa käymistä, ulkoilua jäällä ja leppoisaa aikaa ystävien ja perheeni kanssa. Huomaan kirjoittavani kuvaan mitä ajattelen yhä yli viidentoista yhteisen vuoden jälkeenkin, mahtavaa aikaa niin mennyt kuin tulevakin, kiitos tapetoijani. Nyt täytyy rientää katsomaan Kung Fu Pandan seikkailuja pienen miehen seuraksi ja saatanpa vähän tirauttaakkin elokuvan draaman hetkille.
Arvotaan pian tarroille uusia koteja, vielä ennättää sujahtaa joukkoon!
Ilona

