Joskus toivoisin, että voisin näyttää teille kaiken matkalla näkemäni kauneuden. Usein lähden matkaan jo aamuyöllä, silloin kun kaikki vielä nukkuvat. Niillä teillä, minne menen ei usein liiku autoakaan. On vain hiljaiset hiekkatiet ja omat ajatukset. Kurjet levittävät siipiään pelloilla ja joutsenet hoivaavat poikasiaan kaislikoissa. Välillä rankkasade kastelee tien pinnat, jotta aamuaurinko voisi ne taas kuivata. Katse jää lepäämään laitumen hevosiin, niistä valvoo osa toisen unta. Peltojen heinät on tänä kesänä paketoitu mustiin, joukossa on vain yksi valkoinen heinäpaketti. Miten heinät voivat herättää niin paljon ajatuksia. Sen ajatuksen allekirjoitan, kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia.
Kahden viikon matkalla poikkean kauniissa kodeissa, mökeillä ja saunoissa. Piipahdan Rantasalmella, poikkean Kärsämäellä, viivyn Raumalla, kirmailen Orivedellä, sujahdan veteen Savonlinnassa, veneilen Virroilla ja kuvaan kireitä siimoja Kinnulassa. Kahteen viikkoon mahtuu niin monta kuvaa.
Olen saanut kuvata naurua, iloa, kanoja, koiria, kissoja, lapsia, upeita ihmisiä, lampaita ja lehmiäkin. Tien päättyessä perjantaina kotipihaan on takana kilometrejä muutama tuhat. Jokainen retki, jokainen kameralla piirretty viiva kertoo tarinan. Miten hieno on ollut kuvata ja kirjoittaa niistä jokainen. Jos istuisit kanssani autossa viikon - ajattelisit samoin. Näistä hetkistä mikään ei palaa takaisin, mutta ne ovat tallennettu elämään.
Kiitos viikkoihini kuuluneet - ilman teitä ei tarinoita syntyisi.
Ilona
