5. lokakuuta 2013

Syksyinen kattaus











Täällä on nollailtu hyvän ruuan ja perheen parissa. Rouhean syyskattaukseen tekee kymmenessä minuutissa. Innostuneena Taru Tonderin suunnittelemista Kultakeramiikan Päiväperho-astioista puuhasin niiden ympärille syksyn tunnelmia ja herkkuvärejä. Pohjaksi kattaukselle teippasin pöydälle liinan Riikalta ostamastani lahjapaperista- ihanat kuviot. Vanhoista juomalaseista, pilttipurkeista ja lautasista kasatun tarjoiluvadin kuorrutin kukkasilla. Pieni tilkka vettä lautaselle ja lyhyeen varteen katkaistut kukat toimivat kivasti asetelmana. Valojakin ripustelin kasvihuoneen suojiin ja vanhaan pulloon. Ihana on hiipiä lenkiltä kotiin valojen nurkalla tuikkiessa.
 
Tänään pelataan koripalloa oikein urakalla, kaikki sormet ja varpaatkin on pystyssä. Saa nähdä kuinka pienen miehen joukkueen käy.

Viime viikolla kyläiltiin Urpon luona Helsingissä. Tuo hurmaava koiruus vei minun sydämen totaalisesti. Tässä siis Merjan luvalla pätkä touhua ja tohinaa. Merjan ihanasta paikasta saamme lukea lehden sivuilta, kerron varmasti heti kun tiedän milloin. Ps. huomatkaa Urpon pääkallopanta ;)
 
Värikästä lauantaita toivotellen,
Ilona

10 kommenttia:

  1. Ihana kattaus ja paperi sopii niin kauniisti kokonaisuuteen :)
    Halaukset sinne ja viikonlopun toivotukset! <3

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanuus paperi, jumituin lukemaan sen tekstejä oikein antaumuksella. Halaus sinne ystäväiseni <3

      Poista
  2. Siis vau taas noita upeita ideoita! Todella kaunis kattaus, kuin myös valoasetelma. Noi vaahteranlehdet lasin kyljessä pitääkin jo tänään toteuttaa, ihana syksyinen yksityiskohta kun lehdet ovat tällä hetkellä niin kauniita..
    Ihanaa viikonloppua ja tsemppiä korismatsiin! :) ja voi suloisuus tuota Urpoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valot tekevät kyllä kaiken tunnelmalliseksi, ankea syksy saa siis väistyä :) Ihanaa viikonloppua Kaisalle!

      Poista
  3. ihanat tunnelmat taas kerran..nyt minäkin sitten saan jo luvalla ripustella ulkovaloja..kun sinäkin ;)
    Urpo on valloittava!!! mun tarttis varmaan kans laittaa jonnekin meidän Aatu dandiedinmonth terrierin toilailut..osaa mm. pelata palloa mailalla ja pallolla..osuukin lähes jokaisella syötöllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmuudella valoja saa ripistellä, uhosin kotona, että kaikki tekee jo niin :) Laita ihmeessä Aatun toilailut, olispa niin kiva nähdä ne, minä en osu mailalla palloon millään ;)

      Poista
  4. Ihanan syksyinen kattaus ja vautsi tuota tarjotinta. Mun on pitänyt vaikka kuinka kauan tehdä tuollainen, mutta aina jäänyt. Nyt näiden kuvien inspiroimana on tehtävä.

    VastaaPoista
  5. Ja vitsit tuota kasvihuonetta. Ihana valopilkku. Minäkin laitoin juuri kasvihuonetta syyskuntoon. Sitä voi käydä kurkistamassa täälllä

    http://niittykulma.blogspot.fi/2013/09/mustavalkoinen-muutos.html

    VastaaPoista
  6. Ja minä tietenkin teen poikkeuksen (tosin on kattauskin ihana) mutta koira video oli aivan mahtava.Urpo ei kyllä taida olla nimensä veroinen vaan aivan ihana ja minäkin olisin menettänyt sydämeni hänelle täysin. <3 mii laik.

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!