17. joulukuuta 2018

Jouluviikko, vuoden paras viikko 💗




                           💗💗💗💗💗💗



Viime viikko oli täynnä yllätyksiä, pieniä ja suuria. Yritin aluksi pysyä kelkassa mukana, mutta parempi, ettei ehkä yritä lainkaan. Roikkuu vain takarivassa kiinni ja antaa vauhdin kiihtyä 😊. Työpäivät venyvät, mutta sitä ei tiedättekö huomaan. En koskaan mieti, että en tahtoisi lähteä töihin. Toki on ihana palata kotiin, mutta niin hienoa myös tavata uusia ihmisiä.

Viikonloppuna meillä vietettiin pikkujouluja, vanhat ystävät saavat aina hymyilemään. Samalla aaltopituudella on hienoa heitellä suunnitelmia yhteisiin seikkailuihin. Huomasinkin löytäneeni kalenteriini aikaa ihan vain muutaman sanan johdattelemana. Korpielämä kutsuu tätä  ja ystävän perhettä hetken päästä.


Tuleva vuosi on aivan hurjan jännä, ihan jännitän jo valmiiksi. Juuri valmistelen joulusaunakuvauksia ja hurautan heti tapaninpäivänä kohti Sotkamon talvimökin tunnelmaa. Tosin välissä piipahdan Tuusulassa, jossa joulustellaan jo perjantaina. Oma koti täyttyy aattona rakkaimmista, uusista ihmisistäkin - mutta olen luvannut tilaa löytyvän jokaiselle.

Loppuvuosi on jotenkin hieno, silloin saa päätökseen asioita - joita on tehnyt tovin. Tällä viikolla julkaistiin oman kotikaupungin Visit Äänekoski - sivut. Äärimmäisen upeaa oli sujauttaa omia kuvia mukaan sivujen tunnelmiin.

Nyt tiedättekö suuhun sujahtaa suklaata, se  on varma 😘

Ilona



8 kommenttia:

  1. ...Se hetki kun hiljalleen alkaa sataa lunta <3

    VastaaPoista
  2. Niin kauniita kuvia. Lumikuvia on tänään tullut napsittua täälläkin.
    Ihanaa viikkoa sinulle Ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, ihanaa lunta tullut kaikkialle. Se kirkastaa mielen, vaikka ajatus harhaileekin muualla.

      Poista
  3. Tosi kauniita kuvia!
    Täälläkin onneksi on nyt lunta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lumipeite on yltänyt hienosti kaikkialle - taidetaan saada valkoinen joulu.

      Poista
  4. Miten uttua, tunnelmallista ! Joulunaika on parasta mitä tiedän, suklaan jälkeen ! Hyvää Joulua !

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!