29. syyskuuta 2018

Yksi päivä











  
Aamun usva on kaikkein kaunein juuri nyt. Vielä silloin kun kaikki muut nukkuvat kipitetään täällä rannoille. Usvaisissa, kylmissä aamuissa on jotenkin upea fiilis. Yhteen päivään saa mahtumaan pieniä hetkiä niin monta, että häkeltyy itsekin niiden määrästä.  Päivällä poikkesin ihanissa maalaismaisemissa katselemassa kuvauspaikkaa. Upeita tarinoita, patinoituneita seiniä ja tummuneita pintoja on melkein mahdotonta vastustaa. Eksyin kurkkimaan myös mummon mökkiä keskellä metsää, olisihan sellainen ihana paikka omistaa. Yritän kuitenkin hillitä haaveitani ja sytyttelen täällä kaikki kynttilät päälle. Villasukat ja poroflanellit päällä voi hyvin kiivetä sohvan syliin ja napata punatukkaisen koiran viereensä.


Tunnelmallista iltaa sinne, 
Ilona

27. syyskuuta 2018

Ihanin juttu sinun mökillä tai mökkisaunalla!











Olisiko sinulla mökki tai saunamökki ihanaisimpaan joulujuttuun ikinä. Sujauta minulle viestiä matkaan ja kuvataan satumaisimmat tunnelmat teillä  


Täällä eletään tosiaan jo talvi - ja joulutohinoissa. Päivissä on omenia, kanelia, polkkakarkkeja ja lahjapaketteja. Ihana oli saada myös uutisia Karton korttitehtaalta. Siellä valmistellaan jo kovalla tohinalla lokakuulle ilmestyvää talvikorttisarjaa. Aivan ihana on ollut kuvata sitä. Jännittävää, miten joku kuva näyttää korttina kovin erilaiselle. Korttien kuvissa saattaa olla matkalla kuvattu hetki tai ihanan paikan asetelma. Kurkatkaa korttihyllyn ohi mennessänne tunnelmia. Siinä voi seuraavana vuonna olla hetki teiltä ;).

Jään innolla odottamaan postia sieltä, Ilona ilona@ilonapietilainen.fi

22. syyskuuta 2018

Syyskoti












Syysillan tummuessa huomaan istuvani aina vain lähempänä liekkejä - hellaa ja kaminaa. Meille tulisijoiden valinnassa ei oikeastaan ollut vaihtoehtoja - ;) Jyväskylän Takkakeskuksen Arjalta ja Matilta on meidän kotiin tai mökille tulisijat hankittu aina. Nämä tumman valurautaa olevat lämmittimet oli mielessä heti rakentamisen alusta asti.

Hauskaa, miten syksy vie mukanaan - ihan kaikilla tavoilla. Tänään istuin huopalakki päässä rannalla odottamassa myrskyä. Rankkasateen piiskattua aikansa kasvojani kipitin kiltisti kotiin varpujeni ja oksieni kanssa. Keittiössä odotti kuuma kahvi, lämpö ja kynttilät - miten hyvälle tuntuikaan olla kotona <3 

Lempipuuhaani on syksyllä istua sipistelemässä asetelmia ja sovittelemassa niitä eri paikkoihin. Kauppareissulla ihastuin Huiskulan valmiskimpun sävyihin. Omaa kannuasetelmaa varten purin kimpun ja sovittelin sen uudelleen. Toisen kimpun madalsin vanhaan kakkuvuokaan kynttilälle mansetiksi. Muutama matkalta tuotu käpy eksyi kukkien joukkoa terästämään. 

 Kyllä syksy on vain kaunis!

 Ihania hyyrystelyhetkiä sinne, 


Ilona