22. syyskuuta 2018

Syyskoti












Syysillan tummuessa huomaan istuvani aina vain lähempänä liekkejä - hellaa ja kaminaa. Meille tulisijoiden valinnassa ei oikeastaan ollut vaihtoehtoja - ;) Jyväskylän Takkakeskuksen Arjalta ja Matilta on meidän kotiin tai mökille tulisijat hankittu aina. Nämä tumman valurautaa olevat lämmittimet oli mielessä heti rakentamisen alusta asti.

Hauskaa, miten syksy vie mukanaan - ihan kaikilla tavoilla. Tänään istuin huopalakki päässä rannalla odottamassa myrskyä. Rankkasateen piiskattua aikansa kasvojani kipitin kiltisti kotiin varpujeni ja oksieni kanssa. Keittiössä odotti kuuma kahvi, lämpö ja kynttilät - miten hyvälle tuntuikaan olla kotona <3 

Lempipuuhaani on syksyllä istua sipistelemässä asetelmia ja sovittelemassa niitä eri paikkoihin. Kauppareissulla ihastuin Huiskulan valmiskimpun sävyihin. Omaa kannuasetelmaa varten purin kimpun ja sovittelin sen uudelleen. Toisen kimpun madalsin vanhaan kakkuvuokaan kynttilälle mansetiksi. Muutama matkalta tuotu käpy eksyi kukkien joukkoa terästämään. 

 Kyllä syksy on vain kaunis!

 Ihania hyyrystelyhetkiä sinne, 


Ilona



6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Syksy on täälläkin päässyt valloilleen :) mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat värit ja tunnelma tulevat syksyn mukana. Ihan luvan kanssa saa hyyrystellä sohvan sylissä ;)

      Poista
  2. Syksy on tosiaan nyt ottanut vallan. Ihana syyskoti teillä on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan niin kynttilöistä ja syyskukista, ihan parasta arjen tylsyyttä vastaan ;)

      Poista
  3. Syksy on saapunut, mutta siitäkin pitää nauttia. Lämpöä ja kynttilöitä mikä sen parempi yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - kuulostaa juuri täydelliselle syysillalle <3

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!