22. joulukuuta 2012

Lumoava joulu!










Tänä jouluna meidän koristeissa seikkailee metsän eläimiä. Pienet bambin muotoiset piparkakut ovat kyllä hävinneet parempiin suihin jo ennen joulua. Pieniä kimaltelevia keijujakaan en ole voinut vastustaa. Olen vähän niin kuin pienet lapset ripistellessäni joulukoristeitani kuusen oksille. Joululaulut raikaa ja tunnustan laulavani Tikun ja Takun kanssa hittejä. Mieheni mielestä olen tässä tosi hyvä. Hän yrittää saada minut avautumaan vieraillekkin ja kannustaa laulaa lurauttamaan kaikelle kansalle kimeällä piipitykselläni.

Minun jouluuni kuuluu myös punaposkiset omenat. Muistan mummolani porstuassa leijailleen omenoiden ihanan tuoksun. Muistot tekevät oman joulun kauniiksi. Ulkona pakkanen on koristellut kaiken satumaiseksi ja lumoava joulu saa tulla. Rauhallisen suloisia joulun päiviä sinulle. Annetaan läheisille aikaa ja niitä suloisia joulun suukkosia;)
 
Ja pakko lurauttaa vain teille;)
Mä olen pikku tiku
mä olen pikku taku
on työnämme ja huvinamme
terhojen vain haku
lala lallati lallati laa
hauska metsässä on asustaa

Me kahteenpekkaan perustimme
ikioman kerhon
ja jäsenmaksuks määräsimme
yhden tammenterhon
lala lallati lallati laa
hauska metsässä on asustaa

Ja tammen onkalossa
on koti meillä jossa
ei vaara pääse väijymään
kuin joskus vahingossa
lala lallati lallati laa
hyllyt notkua terhoista saa

Ei puutu meiltä ikkunakaan
tuvassa on ovi
niin pieni ettei huuhkajakaan
vieraisille sovi
lala lallati lallati laa
hyllyt notkua terhoista saa

Jos vastaan tulee näätä
niin pakoon täyttä päätä
sen hampaan on niin terävät
ja katse niin kuin jäätä
lala lallati lallati laa
meitä näätä ei voi tavoittaa

Kun tiku väsyy piilostansa
leikkiin vaihtuu taku
ja näädältä jo ajossansa
menee voiton maku
lala lallati lallati laa
meitä näätä ei voi tavoittaa

Kun talvi antaa lunta
on hauska vetää unta
on oma koti oravan
kuin onnen valtakunta
lala lallati lallati laa
tammi pieniä suojella saa

Niin viihtyisää ja riemukasta
on sen tammen luona
ja pesän työstä ahkerasta
kielii talven muona
lala lallati lallati laa
tammi pieniä suojella saa
lala lallati lallati laa
tammi pieniä suojella saa
 
Ilona

17 kommenttia:

  1. ihana tunnelma ja samainen laulu myös täällä pyörinyt tänään mielessä :) mukavaa joulua teidän koko porukalle!

    VastaaPoista
  2. Tunsin tuoksut ja kuulin oikeasti sinun laulavan tuon ihanan laulun kun koristelit kotia jouluun :) Lämmintä Joulumieltä teille, myös Kanelille... vai oliko se sittenkin Neilikka, en koskaan muista kumpi. Tiedän, että lahjapaketissa minua odottaa Talven taikaa-kirja :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia,mukavan laulun lurautitkin.rauhaisaa Joulua myös sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, kuulitte laulun. Neilikka tosin pitää tassuja korvillaan, minun kimakkainen ääneni voi ehkä häiritä koiran unta;)
    Ilona

    VastaaPoista
  5. mahtava runo!
    ja oikein ihanaa joulun aikaa Ilona sulle ja sun perheelle :)

    VastaaPoista
  6. Voi , mikä ihana keijukainen kuusessa :)
    Ihanaa Joulua Ilona :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan levollinen tunnelma kuvissasi jälleen kerran. :) Hyvää joulunaikaa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos laulusta, Ilona ♥

    Kuusi on kaunis kuin karkki.

    Kaunista joulunaikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  9. Ihaninta joulua sinulle Ilona♥, pikkuprinssille , Neilikalle, miehellesi ja iki-ihanalle äidillesi toivottaa Kaisa kaikkineen
    Tunnelmaa ja lumoa ei joulustasi puutu kuvista päätellen.
    Enkeleitä ja kynttilänliekin iloista tanssahtelua kotiinne.
    Joulu ♥ssä

    VastaaPoista
  10. Hienosti meni laulu, kiitos :D Tunnelmallista Joulunaikaa Ystävälle <3

    VastaaPoista
  11. Kiitos laulun sanoista ja ihanista kuvista, Ilona. ♥

    I'm wishing you a White Christmas! ♥ Ihanaa valkoista Joulua koko perheelle!

    VastaaPoista
  12. Niin kaunista, ja toivottelen samalla oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
  13. Ihanaa joulun tuntua. Nuo keijut on tosi ihania ;)

    VastaaPoista
  14. Oikein ihanaa ja rauhallista joulua sinulle Ilona ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  15. Oikein ihanaa joulua sinne teille <3

    VastaaPoista
  16. Kuvat tuo mieleen vanhanajan joulun. Ihania tähtiä ja keijuja kuusessa, mistä olet löytänyt? Mukavaa loppuvuotta :)

    VastaaPoista
  17. Voi eikäää. Ihanaaaaaaa. :D Sie oot hassu.

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!