5. toukokuuta 2012

Kaunein tarina!


















Ohittamme tutun metsikön jossa uskoin pienenä asuvan keijujen ja menninkäisten, silloin ikuisuus sitten. Ihailen tuttuja hiekkateitä joita nuo nimismiehen kiharat koristavat. Viimein tulee koivukuja joka johtaa tuonne kankaalle kiviselle. Hymyilen nähdessäni koirien vastaanottokomitean ja ikkunassa niin tutun hahmon. Olen viettänyt täällä lapsuuteni kesät ja juossut pelloilla nauraen. Tulen tänään tänne vieraana isäni veljelle, lapseni kummisedälle sille joka pyyhkäisee minut kainaloonsa hymyillen. Tämän pienen tilan elämä jatkuu, käsissä metsien miehen.

Istun kuuntelemassa tarinaa ponin elämästä, ponin joka on mielessäni ollut jo kovin kauan. Poni on talutettu tähän taloon apaattisena, sairaana ja onnettomana. Ponilla ikää on  jo kaksikymmentä ja hoivaa tuo eläin on kaivannut paljon. Antibiootteja, eläinlääkäreitä, hampaiden kunnostamista, lämpöä ja ruokaa on ponille annettu  jo kuukausia. Elämän ilo ja onni on tehnyt ponin terveeksi ja se on jo muuttanut uuteen rakastavaan kotiin terveenä ja iloisena. Kuunnellessani tarinan en voi vain välttyä liikutukselta, miten paljon voikaan hyvää mahtua yhteen eläimen parantavaan sydämeen. Vuosia tuolla ponilla voi hyvin olla vielä kymmenen lisää ja niillä hampailla on luvassa hurjan ihania vuosia. Olen kyllä kuullut tarinan sellaisestakin ponista joka söi kaurapuuroa onnellisena vielä vuosia, hampaiden ollessa huonona.

Tila joka  on kaivannut tätä henkeä itseensä, se elää ja voimistuu jokainen päivä. Minun muistoni ovat siinä navetassa jossa tuoksui lehmälle, possun ruokkimiselle ja siinä ihanassa koirassa joka veti meitä lapsia latuja pitkin menemään vuosikausia. Lapseni kanssa seikkailen tänään aitan ylisillä ja kuvaan sen kuinka taivas pudottaa veden mukana kyyneleeni, kaipaus se on  vain kovin kaunista. Kuulen lapseni pyytävän kättäni jotta uskaltaisi alas laskeutua jyrkät  portaat, aivan kuin minäkin lapsena. Tullessani tänään sade oli valuttanut vettä vain vähän vanhan puupaljun pohjalle ja lähtiessäni tuo palju oli jo ihan täysi. Tänään lähden ja käännyn vielä kerran kurkkaamaan kangasta joka on ollut niin valtavan kivinen pelloiksi raivattavaksi. Hymyilen ja iloitsen niin hyvyydestä sellaisten ihmisten jotka tekevät eläimen onnelliseksi.

Kamerastani poimin kuvan viimeisen koiravanhuksesta joka kuorsasi jaloissani onnellisena eläkepäivistään, sellaista hyvää oloa meille kaikille ja ihan jokaiselle eläimelle päällä maan!

Ilona

18 kommenttia:

  1. Liikuttavaa oli lukea sinun kirjoituksesi, niin kauniita,hyviä lapsuusmuistoja.Eläimet tarvitsevat myös rakkautta ja hellyyttä, sekä hoivaa niinkuin me ihmisetkin tarvitsemme.Ihania kevätpäiviä sinulle! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  2. Voi kun tullee lapsuuven mummola mieleen...Se Vänkälä Kainuussa...Siellä oli koirat Jalo ja Nappe ,savusauna ,puojinvintti ja Pikkupuoli missä nukuttiin hetekassa tai päästäveettävässä. Näihin muisteloihin kiva nukahtaa :)

    VastaaPoista
  3. Olipa kauniisti kirjoitettu. Pienen ponin tarina sai ihan kyyneleet silmiin. Ihania ihmisiä siellä. Kiitos, että jaoit tämän kanssamme :) Mukavaa sununtaita.

    VastaaPoista
  4. Hymyilin koko illan retken jälkeen, ihana onnellinen ponin tarina oli tehty jaettavaksi.
    Ilona

    VastaaPoista
  5. Ihana tarina jolla oli onnellinen loppu, hyvä sydän sedälläsi <3

    VastaaPoista
  6. Totta Nonnukka muistot tekevät meidät niin rikkaaksi. Johanna, tuo erikoinen mies on kyllä kovin suuren sydämen saanut itselleen. Hannele, en kehdannut tunnustaa, mutta uskon yhä nähneeni siellä siivekkäitä Helinä-keijuja:)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Ilona tullessasi luokseni keijun lailla ja minä
    luoksesi kuuntelemaan ja katsomaan kaunista tarinaasi,
    kiitos!

    VastaaPoista
  8. Kiitos sinulle vierailustasi Wanhassa Mummulassa!
    Oli kiva kun poikkesit, sen avulla löysin ihastuttavan blogisi!
    Mukavaa uutta viikkoa sinne!
    tuksu

    VastaaPoista
  9. Oi, osasin lukea rivien välitkin...Tiedän niin monta ponitarinaa ja joskus käy näin hyvin ja nyt hyviä vuosia on edessä.

    Olga, hyvin hieno, vanha daami, kuorsaa myös välillä niin että alan hymyillä. Hän on Grande Diva, mutta ikä on tuonut itsevarmuutta, joka sai meidät ottamaan parhaasta sohvasta pois jalat, että hän pääsee sinne hyppäämättä - kuorsaamaan. Paras on näky aamuisin, kun hän nukkuu koivet kohti olkkarin kattoa. Samettikorva, suukkosuu, meripihkasilmä.

    Ihana vesipaljukuva ja tietty koiruus paras.

    Kaunista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  10. On ihana löytää uusia blogituttavuuksia ja vanhojakin Sirkan kanssa ollaan jo tultu pitkän matkaa:) Camilla, kyllä kuviin vain jää se hetki asumaan. Leena, tiedän tunteen meidän vanhalle koiralle oli rakennettu portaat sänkyyn kiipeämistä varten:)
    Ilona

    VastaaPoista
  11. Olipa onni, että eksyit blogiini, koska sitä kautta löysin todella ihastuttavaan blogiisi. Kuvasi ovat hyviä, joten pitääkin jatkaa lisää tutustumista blogiisi. Niin ja piti myös heti jäädä lukijaksi mukaan! :)

    VastaaPoista
  12. upea tarina! siellä ne keijut asustaa edelleen :)
    hienoja patinoituneita talovanhuksia aikain takaa :) upeaa!
    mukavia päiviä sinulle!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!