14. lokakuuta 2012

Siipien havinaa!







Viikko hurahti siivillä ja ihan ei enkelin siivillä kuitenkaan:). Huiskulan kukkaset inspiroivat sitomaan ja kokeilemaan uusia kikkakolmosia. Olenko koskaan sanonut, miten hurjasti rakastan kukkien kanssa eloa, tiedetään tiedetään montakin kertaa. Olen onnekas saadessani tehdä tällä hetkellä sitä mikä saa minut hymyilemään. Enkelille innostuin tekemään sädekehän marjakanervista ja hopealangasta. Kranssikoriste kynttilänjalan alle on rakennettu oasis-sienestä johon tökin lyhyiksi katkaisemani kukan varret. Sienen ja kaiken muun peitin koristekivillä. Minusta oli hurjan kiva tapa tehdä kranssinmuotoinen asetelma, ilman varsinaista kranssin sitomista.
 
Perjantaina poikkesimme ihanassa torpassa Suonenjoella,  jonka ihan mahtava idylli otti meidät vastaan. Anne ja Jukka oli niin kiva nähdä pitkästä aikaa. Joenrantapaikka on jotain melko erikoista. Varmasti jaan tämän kanssanne heti kun minulla on lupa tehdä niin.
 
Vihdoin on arvottu myös bambi-tarrat. Riikka postittaa voittajalle tarrat pikimmiten. Voittaja on Hoo. Onnea valtavasti ja laita Sateenkaarentaa postia voiton tiimoilta samalla voit valita sopivan värin tarralle. Sähköposti on aarre@sateenkaarentaa.fi.
 
Tähän loppuun laitan myös muistuksen valokuvauskurssista jonne on vielä muutama paikka jäljellä. Puodin pitäjän koti onkin esiteltynä uusimmassa Meidän talo- lehdessä. Tämän jutun kirjoittajana on ollut ilo olla. Kuvaajana tietysti jutulla on ollut Hanne. Täältä pääset lukemaan lisää kurssista.
 
 
Hetken päästä kerron uusista inspiroivista tapahtumista ja niin elämän seikkailu jatkukoon!
Ilona

8 kommenttia:

  1. Blogisi on viehättävä ja blogisi takaa viestittyy kuva lämpimästä ja elämänmyönteisestä naisesta. Onnea myös uuden kirjasi johdosta, minun täytyy hankkia se itselleni, ehdottomasti.
    XX

    VastaaPoista
  2. Kiitti vinkistä! Ostankin huomenna sitten uuden Meidän koti -lehden. On muuten hyvä lehti, jonka saan yleensä Bessulta lainaksi, tänäänkin luien edellistä numeroa. Nyt en malta odottaa, vaan ostan heti omaksi.

    Ilona, aika paljon kukkien kauniista esille panosta on myös siinä kirjassa, siinä brittiläisessä, josta sulle tänään infosin.

    VastaaPoista
  3. Kaunista. Ois niin mahtava päästä valokuvauskurssille,mutta nyt ei käy aikataulut yksiin.. Toivottavasti kurssi uusitaan! :)

    VastaaPoista
  4. Mä niin näin sut hymyssä suin sitomassa kranssia, Ilona ♥

    Kauniita koristeita olet saanut aikaiseksi, ei voi muuta, kuin ihastella.

    VastaaPoista
  5. Mahtavat siivet ja kaunis kranssi!

    VastaaPoista
  6. Olet taas loihtinut kaunista ja kiitos kun jaat ne kanssamme. Enkeli on erilaisuudessaan upea, kuten kaikki kukkatyötkin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteistanne, aamu alkaa juurikin oikealla tavalla lukiessani jättämiänne viestejä. Kukilla on niin hauska hullutella, kranssipäivät olisinkin ihan mahtavaa järjestää:)
    Ilona

    VastaaPoista
  8. Blogissani on tunnustus ihan ihkulle ja erittäin inspiroivalle blogillesi ♥ ♥ ♥
    Halein SisustEllen <3

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!