16. kesäkuuta 2013

Juhlahumua!









 
Juhlat ovat takanapäin, ja nyt voi jo huokaista :) Melkoista suhinaa oli koko päivän ajan. Voitte kuvitella millaisen hulinan joukko vintiöitä saa aikaiseksi. Neilikka tietysti kuvitteli olevansa yksi lapsista, ja kirmaili jokaisessa leikissä onnellisena muiden mukana. Synttärille sain houkuteltua mukaan taikuri Joren. Taisin melkein tikahtua nauruun esitystä katsellessani. Pojatkin olivat ehkä noin nanosekunnin hiljaa.
 
Viime viikot ovat olleet melko suhinaa, ja tämä äiti-ihminen päätti päästä tarjoilujen kanssa helpolla tänä vuonna. Lettukakkua varten paistoin letut jo edellisenä iltana, ja kasasin sen vasta juhlapäivänä. Toinen kakku muodostui iloisen värisistä reikämunkeista. Koristeet kipaisin Tiimarista. Vihreät ilmapallot ja kakkupapereista kasatut viirinauhat kiersivät juhlahuonetta.
 
Iloa ja naurunremakkaa koko päivä täynnä, tätä on ihana muistella vielä pitkään. Melkoisen vilkas viikko on tulossa, ja meitä odottaa ihanat kodit Tampereella, Kaustisilla ja Kokkolassa. Täältä siis tullaan heti huomenna :)
 
Lettukakku
8 dl punasta maitoa
2 dl vichya (lisätään viimeiseksi)
n. 5 dl jauhoja
1 dl sulaa voita
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 kananmunaa
Kakun täytteeksi valitsin mansikkahilloa ja tuoreita mansikoita. Kermavaahdon joukkoon sekoitin kaksi purkkia vaniljarahkaa.

 
Hauskaa viikkoa teille,
Ilona

12 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä ja mahtava lettukakku. Oli varmasti upeat juhlat :)

    VastaaPoista
  2. Herkulliselta tuo lettukakku näyttää, nam! :) Niin ja onnea sankarille!

    VastaaPoista
  3. Oi mikä kakku! Nämä synttärit ovat varmasti olleet aivan huiput taikureineen kaikkineen :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat juhlat on teillä ollut ja nuo kuvat....niiiin ihania! Lettukakku kuullostaa kivalta ja herkulliselta. Pitäisköhän tehdä juhannuspäivänä sellainen?!

    VastaaPoista
  5. Toi lettukakku on kiva idea ja kauniskin vielä! Useasti lasten synttäreillä täytekakku ei tee kauppaansa, mut toi varmasti teki:)

    Mukavaa juhannusviikkoa:)!

    VastaaPoista
  6. Kivan näköiset kemut! Täällä opetellaan taas arkista aherrusta ihanan lämpöisen loman jälkeen ;)

    VastaaPoista
  7. ihania kuvia ja varmasti ollu kivat juhlat :) tää koti on vaan niin kaunis :) onko nuo juhlakuvien "pampulanauha" koristeet mistä? :)sopisi enemmän kuin hyvin meillekkin, aivan ihanat! <3
    terkuin, anna :)

    VastaaPoista
  8. Riemuisan näköiset ja kauniit juhlat teillä on ollut :) Ihanaa!
    Ihan vesi lurpsahtaa kielelle tuon lettukakun näkemisestä, nam!

    VastaaPoista
  9. Lettukakkuilua suosittelen ehdottomasti, paljon paremmin upposi pieniin vieraisiin, kuin tavallinen täytekakku :) Pompulanauha on anoppinini virkkaama, 72 palloa hän täytteli ahkerasti nauhaa varten.
    Ilona

    VastaaPoista
  10. Ihana lettukakku ja kuvia joita on ilo katsella ♥ Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!