Rakasta sitä - mitä ikinä teetkin!

     Kieri lumessa, työnnä kuono lumihankeen ja aloita taas alusta.

     Jok`ikinen päivä ihmeitä täynnä.

    Välillä työnnän pään lumihankeen ja kukaan ei löydä minua.

     Jos on suuret korvat kuulee paremmin.

     Olen ollut kiltti, melkein koko ajan.

                    Joskus on hyvä pysähtyä katselemaan hiutaleita.

                 Tiedän, että minua rakastetaan - aina!

Kyllä, minun on aika juuri nyt kirjoittaa sanoja lauseiksi ja upota tarinoihin. Toki teen niin koko vuoden ajan, mutta nyt on urakka poikkeuksellisen iso. Joulukirja ensi vuodelle on jo miltei kuvattu kokonaan. Olen testannut reseptejä, vieraillut upeissa paikoissa ja nauranut, niin paljon nauranut. Ei ole vaikea veikata, sitä miten paljon rakastankaan kirjojen tekemistä. Olen aina rakastanut. Uppoudun tarinoihin aamulla jo viimeistään kuudelta ja lopetan kirjoittamisen illalla. Sen aloitettuaan ei voi enää lopettaa. Välillä silmät täyttyvät vedestä ja välillä hymyilen itsekseni - ihmettelen, mistä nämä ihmiset ja eläimet tulevat. Keväällä kirjoitan joulukirjaa ja taas syysmyrskyillä kevätkirjaa.

Ensin suunnitellaan kansi ja sen jälkeen nimi. Heli ja Eija ovat tässä ihan taitavimmat apurit. Tulevan joulukirjan kansi sai vedet nousemaan silmiin, minusta se on kaunein ikinä. Eija Kuuselalle oli laitettava erillinen posti siitä, miten kaunis se mielestäni on. On upeaa tehdä töitä näiden naisten kanssa.

Kannen kuva on sattuma tai ehkä jopa tarkoitettu joulukirjaan. Ajoin tuon suloisen talon ohi, enkä päässyt näkymästä irti. Osoite selvisi reittikartan kautta, kunta auttoi selvittämään omistajan ja lopuksi istuin kahvilla miehen kanssa, joka tuossa talossa pienenä vietti joulujaan. Aivan lumoutuneena kuuntelin tarinan joulusta silloin ennen. 

Perjantain kunniaksi kirjoittelen kuvatekstejä - se ei ole vaikeaa katsellessa tämän lumikoiran menoa. Minä teen juuri nyt sitä, mitä olen aina rakastanut. Olisi aivan mahdotonta päättää onko se kuvaaminen, kirjoittaminen vai molemmat. 

Ilona