2. tammikuuta 2019

Älä koskaan mieti kaadutko, ajattele vaan, että osaat lentää!









On varmasti se aika, jolloin me kaikki haaveilemme tulevan vuoden seikkailuista, toteutuvista unelmista, matkoista ja onnistumisista. Vuosi sitten istuin kirjoittamassa tekstiä, jossa lukee kortin sanat. Ne on kirjoitettu meille haaveilijoille. Tulevana vuonna pitäisi hypätä, uskaltaa kiihdyttää vauhdin kurvissa hurjaksi, mennä suin ja päin uuteen sekä olla rohkea. On aikoja, jolloin seinä tulee vastaan tai kaadutaan kurvissa. Aina ei voi vaalealla tukalla onnistua, ei kovinkaan usein tosiasiassa ;) Olen silti päättänyt elää tulevan vuoden viimeisen kortin ajatuksella. Mitä sitten, jos onnistutaan tänäkin vuonna kaatumaan - elimme kuitenkin täysillä.


On ihan äärettömän hienoa allekirjoittaa nimensä näiden Karton korttitehtaan kanssa tehtyjen korttien alle. Tänään jäin lukemaan tekstiä Karton sivustolta. On upea olla osana heidän korttiensa tarinaa tänäkin vuonna.

"Suomalaisten tunteiden tulkki

Olemme olleet osa suomalaisten iloa ja surua, arkea ja juhlaa joka niemessä ja notkelmassa."

- Karto-



Näillä ajatuksilla kaikkein kauneinta vuotta sinulle,

Ilona

5 kommenttia:

  1. Kyllä on taas niin kauniita kortteja. Noita täytyykin käydä ostamassa taas jääkaapin oveen koristeiksi ja luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan oveen ripustin - Aina on hyvä päivä pukeutua pinkkiin ;)

      Poista
  2. Aivan ihania kortteja❤❤Erityisesti tuo luistinkortti⛸⛸Hyvää alkanutta vuotta 2019

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen avulla pysyy paremmin pystyssä - luotetaan siihen ;)

      Poista
  3. Sana- ja kuvarikasta vuotta 2019 sinulle <3

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!