20. joulukuuta 2019

Ihania jouluhetkiä







Joulu laskeutuu kotiin punaisin ja valkoisin ripauksin. Kynttilänvalossa kaikki näyttää kauniille, jokaista siivoamatonta nurkaa ei silloin huomaa edes. Työmatkalta Virosta tarttui mukaan tikkareita - ehkä jotain pientä muutakin joulukoristetta ;).  Oli hienoa kurkata maan jouluun ja sen tunnelmalliseen kotiin ihan hurjan taitavassa sisustusseurassa.

Huomisen jälkeen alkaa joululoma, jonka ajattelin viettää Myrskyn kanssa metsäillessä, herkutellessa ja ystäviä tavatessa. Oma perhe ja äiti istuu tänä jouluna kanssani joulupöytään. Odotan evankeliumin lukijaksi veljeäni. Toivon, että lumi narskuu kenkien alla ja maisema on valkoinen. Samalla toivotan sinun jouluusi kynttilöiden kimallusta, hankien valkeutta - kaikkein kauneinta aikaa vuodesta.

Ilona



Ps. kuvan piparitalo on enää muisto vain - Myrskystä se oli aivan vastustamaton ;)

2 kommenttia:

Ihanaa olisi lukea viestisi!