Oi, nyt se on perillä

Olen ensimmäiset kuvat ottanut vuosi sitten. Siitä alkaa tarina, sellainen lämmin ja lempeä, tunnelmia, koteja, ihmisiä ja eläimiä täynnä. Sen nimi on Talven henki - Anna joulun tulla. Tänään avasin kannen hellästi, ihan kuin näkisin kaiken ensi kertaa. Sille se tuntuu, hyppään sivuille - enkä kuule tai näe sen jälkeen muuta. Muistan, kuinka pohjoistuuli puhalsi yli lakeuksien ja mille tuoksui kodeissa joulu. 

Aina kirjoittaessani ja kuvatessani toivon, että luettuaan tarinan ei sitä voi koskaan unohtaa. Minä en unohda kauriin katsetta lumisessa metsässä tai poron kumarrusta 30 asteen pakkasessa. Kirjan sivuilla vieraillaan pohjoisessa, etelässä, lännessä, idässä ja ihan keskelläkin Suomea. Viimeiselle sivulle päästyäni pyyhkäisen silmiä, miten onnekas olenkaan saadessani kirjoittaa sinulle kirjan sivujen tunnelmista. Kirjan tarinat, ne eivät häviä koskaan - vaikka sivut kellastuisivat vuosien aikaan jää tarina elämään.

Kumarrus - se on viimeisellä sivulla sinulle lukijani ja teille jokaiselle, jotka mukanani olitte talven ihanassa seikkailussa.

"Nyt tiedät tarinan pakkasukosta ja olet nähnyt vilauksen Joulupukista. Matka tuoksui piparelle, ja lämpö saattoi tulvahtaa tarinoiden mukana villapaidan alle.

Oman kodin elämä on tänään tässä. Myrsky heilauttaa huomaamatta tassut olkapäilleni ja nuolaiseen nenänpäätäni. Se on hänen tapansa rakastaa. Aamulla Myrsky kiitää takaisin peittojen väliin vähintään 200 kilometrin tuntivauhdilla. Tuliaisena saattaa olla keppi tai käpy - mahtavia aarteita. Annan oman käteni viipyä hetken mieheni kädessä ja halaan pitkäksi venynyttä poikaani. Näistä hetkistä syntyy joulu.

Tässä tunnelmassa kirjoitan kirjan viimeiset sanat. Niiden muodostuminen lauseiksi on kuin helminauhan rakentumista. Tuon helminauhan päättää kiitollisuus.

Toivon, että talven henki tavoitti sinut. Muista unohtua katselemaan alas leijailevien hiutaleiden kauneutta. "

I

Ilona