16. tammikuuta 2021

Päivä valokuvaajan kyydissä


















 


Aamulla kello soi viideltä, on aika herätä ja lähteä. Mies on pakannut keittotermoksen valmiiksi mandariinien viereen. Lämmin läikähdys tuntuu aina toisen noustessa kukonlaulun aikaan vain siksi, että hän pakkaa eväät minulle. Tänään, kuten usein muinakin päivinä auto kääntyy kohti Pohjanmaata. Toisinaan se kääntyy itään, pohjoiseen tai etelään. Vaasan suuntaa vievä tie on kovin tuttu, jäinen ja pimeä. Rekat antavat ohitusmerkin, minä kiitän ja hän kuittaa. Joskus tien päällä mietin, miten teiden ritareita onkaan paljon.

Pysähdyn usein Kyyjärvellä, siellä pyydän teen lisäksi sympatiaa - aikaiset aamulaiset huikkaavat lopuksi turvallisia kilometrejä. Vielä silloinkin on pimeää, mutta lupaus valosta kajastaa pian. Jos valoa riittää kuvaan aina saman ladon ohittaessani sen. Siitä on tullut tapa - olipa kesä tai talvi. Auton saavuttaessa Ylistaron pysähdyn kirkolla, siitäkin on tullut tapa. Kirkko on mielestäni yksi kauneimpia rakennuksia. Aamuisin kirkon piha on usein tyhjä - vain minä, kamera ja hiljaisuus.

Tiet eivät aina kanna tai auton ei vain suostu kulkemaan niitä pitkin. Auton jäädessä kiinni hankeen on ensimmäinen apulainen 70-vuotias tyttönen, joka on päättänyt auton siirtää tahdon voimalla. Pian työntäjiä on kaksi. Auto ei siitä piittaa, eikä renkaiden alle levitetystä havupedistäkään. Vasta kolmen miehen ja kahden naisen voimat yhdistämällä auto liikkuu. Ihan hetken ennätin miettiä, miten ihmeessä pääsen pois kilometrien ja kilometrien päässä olevalta pikkutieltä. 

Valon saavuttaessa on aika kuvata sisustusunelmia. Aina päästessäni perille on ihana tavata kodin tai mökin ihmiset. Miten hienoa onkaan, ettei me tunneta tullessani ja lähtiessäni me ollaan tuttuja, kavereita - usein ystäviäkin vuosien jälkeen. Päivä on iso tarina, sellainen - joka ei unohdu. Kuvat jäävät elämään muistona siitä. Hienoja hetkiä on vuosien varrella ollut niin monta, ettei niistä kertomaan riittäisi sanat.

Painan kodin oven kiinni - ennen sitä huikataan perään turvallista matkaa. Lakeuksilla puhaltaa peltojen yli tuuli, joka on varmasti kylmin mahdollinen. Se tuiskuttaa ajoväylät näkymättömiin. Aurauskepit antavat oikean suunnan. 

Hämärä laskee peltojen ylle, on aika sinisen hetken. Sen jälkeen taivas sytyttelee tähtensä ja napsauttaa kuun päälle. Alkaa matka kotia kohti - on jälleen tuttu pimeys. Musiikin ääni nousee tässä kohti, väsymys ei tunnu sen avulla. Kotipihassa hymyilen, oli mahtava päivä. Usein sen mitta on pitkä, mutta ilman matkaa eivät tarinat syntyisi. Aamulla käännän auton, on aika herätä ja lähteä.


Työviikon jälkeen miettii, miten kaunis, kaunis onkaan Suomi, Ilona


Ps. kurkatkaa lehtihyllyllä Meidän Mökki - lehteä  - keiton lämmittäjän löytää sieltä ;)

5 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat,niin kauniit maisemat. Mukava päivä sinulla ollut. Mekin kävimme tänään siellä Äänekoskella ja ihanat maisemat sielläkin päin.
    Huomasinkin Meidän Mökki lehdestä teidän ihanan kirjoituksen. Meidän lemmikki oli samassa lehdessä etuaukeamalla,niin tuli ostettua lehti kotiin. Kiva lehti välillä irto numerona sen olen ostanutkin. Iloa iltaasi ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla sinun piipahtaneen, kotikaupunki on kyllä kaunis😊 Kurkkaankin heti ihanan koiruuden😉

      Poista
  2. Hei
    kuvan kirkko on Ylistaron kirkko. Ja komea on. Me Ylistarolaiset tapaammekin sanoa, että
    asumme komialla kirkolla.

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!