9. helmikuuta 2021

Tulppaaneista kukkameri kääntelemällä






Oi, ihan ihanaa  - siis käännellä tulppaanin terälehtiä. Oletteko kokeilleet? Hieman jo parhaat päivänsä nähnyt marketin kukkakimppu kokee kääntelyllä muodonmuutoksen. Tulppaania on sen jälkeen vaikea edes tunnistaa samaksi kukaksi. Terälehdet kääntyvät maljakossa jo hetken viihtyneestä tulppaanista parhaiten. Uskomatonta, miten pieni kimppu täyttääkin ison maljakon. Ennen terälehtien kääntelyä leikkasin kukkiin uudet imukohdat. Nyt ne ovat viihtyneet käännetyissä kukissaan jo viikon.

Tänään piti hakea keltaisia ja hieman oranssejakin tulppaaneja - seuraavaksi ajattelin käännellä ne. Vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Kukat saavat ensin kaunistaa kotia ihan perinteisellä tavallaan. Hieman meillä miesväki naureskelee kukkien kääntelylleni. Voihan se olla koomistakin katsella pyörimistäni ja hyörimistäni tulppaanikimpun ympärillä. Suosittelen kokeilemaan - vaaleanpunaiselle kukkapilvelle on aina tilaa. Tämä pätee myös keltaisiin, oransseihin, lilaan, valkoiseen - tai mitä niitä kaikkia nyt onkaan -väreihin.

Hymyjä, Ilona




 

16 kommenttia:

  1. Waau!! En ole tiennyt koko niksiä! Onpas todella muodonmuutos ja kaunis kimppu. Ja voi miten ihana kaappi siellä taustalla onkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli niin muhkea kimppu, täyttää maljakon ihan eri tavalla, kuin normaalisti aseteltu tulppaani😊

      Poista
  2. Hei ja kiitos tulppaani vinkistä. Kääntelin!

    VastaaPoista
  3. No onpas kiva idea, niin nätti kimppu, ei uskois että on tulppaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta, pitää välillä itsekin ihan varmistaa, että on tosiaan tulppaani😉

      Poista
  4. Tuohan on loistava idea, pitää kokeilla! -SR-

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat. FB:n kuvissa mietin, että mitä ihmeen kukkia Ilona on ostanut. No selvisihän se jo siellä, kyllä on kauniita! Pirteää pakkaspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tunnistaisi itsekään kuvasta, hassua miten vanha tuttu onkin ihan uusi kaunotar😉

      Poista
  6. Ihana idea ja todella tulppaani kokee muodonmuutoksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana huomata sama - ihan upea kukka kaikin tavoin😊

      Poista
  7. Upean näköisiä! Eipä ole tullut mieleen, täytyypä kokeilla! Kiitti vinkistä! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kokeiluja, täällä ollaan ihan koukussa😊

      Poista
  8. No oi juku thänks tuota pitää tottakai kokeilla🌺
    Näin saadaan nauttia pitempään kukka loistosta. Aivan super loistava keksintö.
    Mukavaa viikon jatkoa😊

    VastaaPoista
  9. Tämä on niin loistoidea! Meillä lapset keksivät tuon saman tässä taannoin, kun olin roudaamassa ylipäiväisiä tulppaanin kukkia kompostiin. Yllätyin, miten en ollut itse tullut ajatelleeksikaan :). Itse säästän kyllä aina viimeiseen saakka varret ja lehdet; niistä saa kivoja kimppuja jotain muuta lisäämällä sekaan.

    Aivan ihania kuvia sinulla jälleen ja tuo VALO - sitä on kaivattu.

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!