8. heinäkuuta 2021

Maton maalaus kalkkimaaleilla ja daaliat
















Nyt se on valmis - kalkkimaalilla maalattu matto siis.  Ensin suunnittelin nojatuolin kankaiden maalaamista, mutta lopuksi päädyin jo auringon haalistaman terassimaton maalailuun.  Maalin ohensin vedellä - suhde 1/3 maalia ja loput vettä. Käsittelykertoja oli vain yksi, minusta pinta näyttää nyt hieman antiikkisen kuluneelle. Saattaa olla, että helle on tehnyt tepposet ja kaikista se ei sille näytä ;). Maalin levitin suurella pensselillä. Lopuksi paikkasin reunat pienemmän pensselin avulla. Mattotohinoissani innostuin kuvaamaan puutarhan daaliatkin. 

Voi, miten rakastunut olenkaan niiden loistoon. Joukossa on vanhoja juurakoita, osa jo kymmeniä vuosia vanhoja. Uusia daalioita kasvatin sisällä jo huhtikuussa. Nyt ne kukkivat iloisesti vanhojen rinnalla. Daaliat istutin pienistä lavakauluksista tehtyihin istutuslaatikoihin. Pohjalla on ruukkusoraa ja multana Biolanin kesäkukkamulta. Varastolannoituksen tein ennen alkukesästä. Laitoin Biolanin luonnonlannoitetta taimien väliin kaivamaani kuoppaan. Määrä oli noin 2 dl. Kuopan peittelin mullalla. Muuta lannoitetta en ole antanut koko kesänä daalioilleni. Hyvin jaksavat avata nuppunsa kohti heinäkuun taivasta.

Myrsky on aivan paras puutarha-apulainen. Aina heti paraatipaikalla tarkkailemassa tilannetta. 

Helleterveisiä lähestyvään viikonloppuun, Ilona




 

3 kommenttia:

  1. Voi ihanuus,miten paljon upeita näyttäviä daalioita sinulla onkaan. Kerrassaan niin kauniin kukinnon omaava kukka.
    Olipa kiitti kätsy vinkki tuo maton maalaus,voisin koklaa joskus itsekkin.
    Aurinkoista viikonloppua ja mukavia kesäisiä puuhasteluja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan hurjan ihastunut olen näihin pallokukkiin. Ensi keväänä pitää ehkä kasvattaa vielä hieman lisää lajikkeita. Voikohan tähän nyt ihan hurahtaa ;) Aurinkoa täältä päiviin sinne, Ilona

      Poista
  2. No en olisi tiennyt, että voi noita mattoja maalatakkin. Täytyykin ottaa projektiksi vanhalle ulkomatolle ennen kuin menee pilalle.

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!