Juuri nyt hienointa, mitä tiedän

 

Kellon hiipiessä kohti iltaa kämmenet hikoilevat ja jännitys tiivistyy. Eräoppaan hiljainen ääni antaa ohjeita siihen, miten polulla kuljetaan. Katse seuraa maastoa ja jä odottamaan tiiviin metsän kohdalle - entä, jos he ovat jo paikalla? Rauhallinen ääni kertoo, että niin he ovatkin. Tietävät kyllä, että kuljemme heidän maallaan. Hiljaisuuden katkaisee välillä ilmojen läpi kantautuva korpin ääni - sen kerrotaan olevan metsien ovikello. Korppi tietää ja näkee kaiken. 

Kuvausmajan oven sulkeuduttua pitää olla hajuton, mauton ja äänetön. Suolta nouseva hämy saa paikalle lokit ja maakotkien ilmaa halkovat siivet. Kolmen tunnin odotuksen jälkeen ensimmäinen metsän kuningas saapuu paikalle. Se nousee hiljaa takajaloilleen varmistaakseen, ettei muita ole vielä paikalla. Hetken päästä paikalle saapuu emo ja kaksi poikasta. Luonnon oma jännitysnäytelmä kestää tunteja, kunnes paikalla on vieraillut 12 otsoa. Jos ei olisi varma, että on hereillä, voisi vannoa kaiken olleen unta.

Järki kieltää lähtemästä kuvauskopista karhujen yhä ollessa paikalla. Eräopas vakuuttaa heidän väistävän - aina. Viimeinen katse jää takajaloillaan seisovaan uroskarhuun, joka kääntyy hiljaa pois. Minuun tämä hetki jätti sydänjäljen - lähtemättömän sellaisen.

Aikaa hetkestä on kulunut tovi - kunnes tulen taiteilijan työhuoneeseen ja katseeni ei enää pysty irtautumaan taulusta, jossa uroskarhu on noussut takajaloilleen. Ihastus on liian pieni sana nähtyäni taulun. Miten kaunis, herkkä ja samalla voimakas taideteos. Sen sävyt ovat, kuin syksyisen luonnon. Pinta on juuri niin rosoinen, kuin voi kuvitella. Tiia Tiaisen taide on hienointa, mitä juuri nyt tiedän. Miten tarina herääkään eloon jokaisena päivänä taulua katsellessani. Sen paikka on mökkiseinällä, sinne se kuuluu varmasti.

Ilona