2. elokuuta 2022

Mökkiruokana kanttarellipastaa












Lomatunnelmissa ollaan mökillä. Ei aikatauluja, ei heräämistä - kiire ei enää huokaile olkapäillä. Hassua, miten onkaan rentouttavaa kantaa tiskivesi järvestä ja pestä astiat kahden sangon taktiikalla. Mies odottaa kuivauspäässä tiskivuoron aikana. Saunominen kestää kaksi tuntia ja aika suuri osa päivästä kuluu ruuan valmistuksen suunnitteluun tai tekemiseen. Kanttarellipasta on ehdoton suosikki. Kanttarellit pitää ensin löytää, sitten kerätä, esikäsitellä ja viimeiseksi paistella pastakastikkeeseen. Alle sujautan ohjetta, jos innostut metsäretkelle - hymyilet löytäessäsi kanttarelleja.

voita nokare
punasipuli
hyppysellinen suolaa 
pari valkosipulinkynttä
2 dl kuohukermaa
1 dl valkoviiniä
1 l kanttarelleja
oliiviöljyä pari ruokalusikallista
nauhapastaa

Kuumenna voi ja öljy pannussa, kuullota sipuli sekä valkosipuli. Suikaloi kanttarellin mukaan, lisää suola. Anna paistua, kunnes neste on haihtunut. Kaada valkoviini pannulle. Anna kiehua. Sekoita kuohukerma ja anna hautua muutama minuutti.

Sekoita kastike valmiiksi keitettyyn nauhapastaan.

Ilona



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa olisi lukea viestisi!