14. toukokuuta 2013

Totuus ;)





 
Muistatteko lapsuudesta pumpulitäkit? Iloisen väriset, pehmeän lämpöiset ja jotenkin kotikutoiset suloiset peitteet. Yksi ihana tuulahdus menneestä löysi tiensä meidän terassille. Keltainen värinä tuntuu juuri nyt hyvälle. Sain itsestäni sen verran irti, että naulailin matkoilta tuodut olkilakit vihdoin kuistia piristämään. Puuhakkaana sitten siivosin  terassilta loputkin rippeet talven pölyistä. Puuhakkuuteni, ei sitten riittänyt enää sisälle saakka. Tunnustan meillä usein näyttävän juuri tälle alimman kuvan kaltaiselle näkymälle. Riehakkaita pikkupoikia ei pitele mikään. Usein meidän koti on kuin sirkuksessa, punatukkainen koira haukkuu iloisena kirmaillessaan lasten leikeissä mukana. Pojat ovat aina poikia, enkä halua ihan aina nalkuttaa taas lattialle unohtuneista vaatteista. Ja oikeastaan kuvassahan pilkottaakin keltaista, sopii siis Lidlin muovikassikin loistavasti sisustukseen ;)
 
Hymyjä teille,
Ilona

15 kommenttia:

  1. Ihana täkki, ja ihastuin tuohon vuodekatokseen aivan ihana..mistähän tuommoisia saa??
    Minulla on vaaleanpunainen sellainen silkkinen ihanan paksu täkki..ostin kerran kirppikseltä sen ja tykkään kovasti siitä eikä kyllä kaipaa mitään pussilakanaa siihen, tosin se somistaa olkkarin rautasänkyä..
    Teilla on kyllä tosi kaunista :)

    VastaaPoista
  2. Tutulta tuntuu tuo alimmainen kuva...elämän jälkiä siinä...:D
    Kaunis vanha peitto ihanalla teranssillanne...:)

    VastaaPoista
  3. Kodissa täytyy näkyä elämän jäljet, varsinkin lasten jäljiltä..Teillä kaunis koti

    VastaaPoista
  4. :-)

    Ei ne tytöt paljoa sen parempia ole tässä suhteessa, jos yhtään lohduttaa...

    VastaaPoista
  5. Hauska idea vanhoille hatuille! :D

    VastaaPoista
  6. Mmmm,niin kaunista ja KIITOS, meillä eteinen tuppaa näyttämään kovasti samanlaiselta,enää ei ole niin "orpo" olo <3

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana terassi teillä. Oma terassi kokemassa juuri muodonmuutosta uusien katosten myötä ja tuollainen tyyli kyllä miellyttää silmää.

    VastaaPoista
  8. Ihana keltainen täkki ja teillä on niin tosi kaunista! Kiitos kuitenkin kun laitoit tuota "elämän sisustusta" näkymän myös, että tiedän muillakin olevan samoja elämän jälkiä kuin itselläkin ;) Blogien kuvat kun ovat aina niin tiptop...

    VastaaPoista
  9. Näyttää kovin samalta kuin meidän eteisessä. Pahin vaatteiden lattialle nakkaaja ei tosin ole lapset vaan isäntä... :)

    VastaaPoista
  10. Voi ihanuuksia, kaikki tykkänään. Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  11. Nyt kun mainitsit, pumpulipeiton tuoksu muistui mieleen... Lapsuusmuistoja tosiaan. Mahtava tuo hattukollaasi, tykkään.

    VastaaPoista
  12. Teillä on kyllä ihana koti ja kauniita kuvia näytettävänä.
    Mukava huomata että on sitä "elämisen jälkeäkin". Minä jo aattelin että onko teillä aina niin siistiä.... :) Kiitos kivasta blogista!
    T. Jonna

    VastaaPoista
  13. Voi kun oli ihana nähdä, että muillakin on tämä "ongelma" eteisessä, jotenkin sitä kuvittelee olevansa ainoa perhe, jolla ei ole paikat tip top kunnossa 24/7... Se on vain elämää!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!