16. elokuuta 2013

Omena DIY



 

 
 


 
 
 
Kaikki lähti liikkeelle valtoisasta omenamäärästä. Eilen kaatuneen omenapuun omenat odottivat punaisen kauniina - raakileina tosin. Aamutuimaan kipaisin keräämään niitä Sirkun pihamaalta. Olo oli ihan mahtava - kaikkia ideoita olisi päästävä kokeilemaan. Kokeilin sitten ihan kaikkea. Punoin omenoista köynnöksiä, tein niistä tuikkupesiä ja kukkakuppeja, ripistelin niitä jäkäläkruunuihini, tikutin niitä grillitikkuihin asetelmien sekaan ja täytin kukkamaljakkoni ihanaisilla. Hullaantunut voisi olla oikea sana tälle päivälle :) Perheelle kuitenkin kasasin meksikolaisen salaatin. Se ei varmasti sovi omenien aikaan, mutta ehkä huomenna leivon omenapiirakkaa.
 
Meksikolainen salaatti
jäävuorisalaattia
tomaattia
paprikaa
maissia
punasipulia
mausteet
paistijauhelihaa
kermaviiliä
guacamolekastiketta
suolaa, mustapippuria ja maissilastuja
kikpapuja
 
 
Omenan tuoksua sinne,
Ilona
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

10 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän kauniita kuvia ja hyviä ideoita! Sulla näyttää olevan myös tuo himoitsemani metallipallo..Oi voi! Mukavaa, maistuvaa viikonloppua!:)

    VastaaPoista
  2. Oi oi oi oi Ihanaa Ilona! Just niin mun sielun syövereitä ruokkivaa! Oot huippu!

    VastaaPoista
  3. Ei vitsit, kuin sulosen näkönen! Niiiin herkullisen ja oikeen satumehtän näkönen! :D

    VastaaPoista
  4. Mistä ihmeestä sä vedät kaiken tuon energian? Uskomaton olet ;)

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus ja tuoksut sieltä leviävät tänne..

    VastaaPoista
  6. Ihanan suloiset kuvat<3
    Kyllä nyt omenia piisaa, Kovasti on tarvinnut tulea oksia,että jaksavat kantaa taakkansa:)

    VastaaPoista
  7. Voi miten upeita nuo omenista tehnyt koristukset, ihana omenainen tuoksu leijuu koko jutussasi:)

    VastaaPoista
  8. Voi siuta Ilona, olet oikea energia ja idea pakkaus.... Ihanan näköistä!!!

    Terv. Santtu

    VastaaPoista
  9. Aamun piristystä täältä heti löysin ! Ihanat ompputunnelmat ♥

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!