11. syyskuuta 2015

Sisustuspaljastus






Tämä viikko on ollut kieltämättä aivan villi. Työmatkalla Hannen kanssa piipahdettiin Torniossa. Piipahdus voi tosin olla väärä sana - ajomatka taisi imaista kymmenen tuntia. Hyvällä huumorilla varustettu työkaveri on kyllä helmi - naurua siis riitti tälläkin matkalla. Aina jaksan ihmetellä ihmisten koteja ja taidokkuutta. Meidän vierailupaikat tulevat varmasti sisustuslehden sivuille esiteltäviksi. Piipahdettua tuli myös Sinin ihanassa Country Heart-puodissa. Ihana oli käydä - kiitos kun tulit meitä varten puodin ovet avaamaan. Varmasti vilauttelen teille, mitä mukaan sieltä tarttui.
 
Viikkoon mahtuu myös mummoni 90-vuotta syntymäpäivät, sukulaiset ja perinteikäs pitopöytä. Mummolle kukka-asetelmaa rakentaessa innostuin kasaamaan itselleni kranssin, jota jo Instagramin puolella vilauttelinkin. Näissä kuvissa kranssi on jo kolme päivää vanha. Hortensia kestää märkään sammaleeseen sujautettuna äärettömän hyvin.
 
Teen myös sisustuspaljastuksen tässä samalla. Eilen Finnish Art Shop:sta tupsahtanut taulu on niin ihana, että en malttanut pitää sitä paketissa. Tämä taulu ja sen kaverit pääsevät ihan hetken päästä omille paikoilleen. Kuvia tulossa pian tästä.
 
Viikonloppu on meillä melkoisen eläimellistä ja auto kääntyy kohti Ähtäriä. Mukaan hyppää myös meidän Neilikka - koko perheen huviretki edessä.
 
Syysfiiliksiä sinne,
Ilona

2 kommenttia:

  1. Ihana kranssi ja on ollut varmasti vaikeaa tehdä.

    Ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli aika helposti isoista kukkasista. Toivon sen kuivavan kauniisti ennen pakkasia. Aurinkoa sinne viikonloppuun!

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!