7. huhtikuuta 2019

Huutokauppakeisarin Markku ja - arvonta









Koko kansan Markku - kirja on kovalla tohinalla valmistumassa. Matkan tunnustan olleen melko vauhdikasta. Välillä pitää laittaa juoksuksi, että ehtii ennen Markkua paikalle. Kirjan sivuilla ollaan hilpeissä tunnelmissa, välillä paljain varpain ja välillä sahanpurusateessa. Joskus on pitänyt pyyhkäistä silmäkulmaa kameran takana ja välillä taas revetä nauruun. Lupaan, että viihdyt näillä sivuilla - ammennat ideat ja pursuilevan hilpeyden. Pääset vieraaksi kotiin, jossa tehdään tunteella ja tohinalla asioita. Keittiössä tuoksuu leipomuksille ja pihassa savulle. Aina on aikaa juoda kuppi kahvia ja suunnitella ;).

Kirjan kustantaja Docendo lupasi kirjan teille arvottavaksi. Siihen Markku sujauttaa oman nimensä etusivulle. Samalla käynnistyy kirjan ennakkomyynti täällä. Jokainen ennakkoon tilattu kirja saa Markun signeerauksen. Linkin takana pääset lukeamaan kirjasta lisää. Kirjan valmistumista pääset kurkkimaan täällä. Sivuilla on käynnissä toinen arvonta - eli sujahda samalla osallistumaan siihen.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla. Kommentin jättäneiden kesken arvotaan kirja, jonka Docendo kustantamo lähettää voittajalle. Onnettarena toimii tietenkin Markku.

Hymyjä täältä sinne, Ilona


19 kommenttia:

  1. Tämä olisi ihana ylläri omalle Markulle ♥
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Enpä tiennytkään, että tämmöinen kirja on ollut tekeillä. Voisi olla ihan kivaa luettavaa, joten osallistun arvontaan.
    (anvarp88@gmail.com)

    VastaaPoista
  3. Tällaiselle tuunaajalle tuollainen kirja olisi kyllä aivan passeli.
    Mukana siis arvonnassa ja ihanaa sunnuntaita sinulle Ilona <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  4. Olen Markun suuri ihailija. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  5. No HUH mikä arvonta! Varmasti mukana seuraamassa Markun touhuja.
    Markku on kyllä aikamoinen mestari tuunaamaan ja tekemään kaikenlaista.
    - SR -

    VastaaPoista
  6. Voisin ottaa uudeksi motokseni tuon "aina on aikaa juoda kuppi kahvia ja suunnitella"! Mukaan arvontaan: kunhan olisin itse lukenut kirjan ja fiilistellyt ja suunnitellut, ilahtuisi siitä sen jälkeen varmasti myös äitini!

    VastaaPoista
  7. Minun täytyy tunnustaa, etten tiedä kuka kyseinen Markku on,
    siksi kirja olisi varmasti minulle paikallaan

    VastaaPoista
  8. Takuuvarmasti hauskan hilpeä kirja ♥ mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  9. Markku osaa mitä vaan. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa!
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  11. Mukaan arvontaan. Kyllä Markku osaa! pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  12. Markku on kyllä Supertuunaaja.Oikein kirjakin tehty, mahtavaa.

    VastaaPoista
  13. totta kai mukana arvonnassa:))
    tv Ilona

    VastaaPoista
  14. Mukaana Arvonnassa

    kikke@live.fi

    VastaaPoista
  15. Huomasin juuri ihanat Markku postikortit kaupassa. Mukana kirjan arvonnassa.

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!