25. maaliskuuta 2021

Lasikuistin muutoksen tuulet













Meidän eteinen on takapuolen lasikuisti. Kerroinkin, miten hurjan epäkäytännölliset säilytystilat siellä on ollut - tähän päivään saakka. Nyt kaikki vaatteet ja kengät saa nostaa kaappien suojiin. Mies rakensi kiinteät kaapit vanhojen ovien mittojen mukaan. Voitte kuvitella, miten tiukassa ovien maalit olivat. Hiomiseen meni aikaa muutama viikko. Kaappien rungot tapetoitiin keväisellä - melko iloisella tapetilla. Sisustuspuhurin käydessä ne on helppo tapetoida uudelleen. Seinälle mies asensi levyn, joka tapetoitiin. Tämäkin siitä syystä, että sisustaja päättää pian muutoksista. Levy on kätevämpi tapetoida uudelleen tuulten puhaltaessa ;). 
 



Lasikuisti on monitoimitila. Täällä on minun työpöytä, joka usein pullistelee kaikesta ihanasta, kuten heinistä ja kukkasista. Tänne sovittelin pupuherratkin. Niiden parina hymyjä tuo ankkakoukut, juuri nyt en hennoisi niiden päälle takkia ripustaa. Luulen, että voisin nukkua täällä yön - niin ihastunut olen kevääseen ja kukkien tuoksuun.

Huomenna on jo perjantai - ehkä silloin on hyvä kantaa patja tänne. Hymyjä viikonloppuun, nautitaan kevään auringosta ja niistä perjantain kukkasista.

Ilona

Lasikuistin puput ja ankkanaulakot

Matot Instagram @doublekuzo

Tapetti Rusta
 

4 kommenttia:

  1. Satumaisen ihanaa ja niin taidokkaasti toteutettu. En nukkuisi, en voisi silmiäni ummistaa tuon ihanuuden keskellä! oikein ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa viikonloppua Leena sinne - luulen, että kannan patjan lattialle ja nukun yökylässä lasikuistilla ;)

      Poista
  2. Kiitos kauniista kuvistasi,olipa ihana ihastella.
    Niin kaunis kokonaisuus kertakaikkiaan ja kaikki sointuvat sävysävyyn...tykkään!
    Lumoavia yksityiskohtia.
    Ihana tila teillä tämä lasikuisti,kiva oleskella ja istuskella.
    Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos - pitkään mietittiin tarvitaanko lasikuistia. Nyt tuntuu, että kaikki keskittyy sen ympärille :) Auringossa kimallellaan koko viikonloppu.

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!