18. kesäkuuta 2021

DIY kukkakruunu











Kukkakruunuihin pätee sama sääntö, kuin kristallikruunuihinkin - niiden alla näyttää kaikki kauniille. Oman kruunun sidoin oikaisemalla nipuista, jotka ripustin roikkumaan vanhan puupaljun ruostuneeseen rautavanteeseen. Kukkia puuhaan kului paljon, kannattaa varata keräämiseen aikaa kunnolla. Vesipaljun avulla kärräsin kukat kotiin kranssia varten.

Nippuja voi tehdä eri kokoisia tai koettaa pysyä säntillisesti yhdessä koossa. Minulla saattoi joukkoon lipsahtaa eri kokoisia nippuja. Narun molempiin päihin sidoin yhden kimpun. Toinen kimppu valuu vanteen toiselle puolelle ja toinen toiselle. Vanteen ollessa katossa kiinnitettynä on helppo nostella nippuja sen yli. Samalla näkee, mille puolelle tarvitaan lisää. 

Nyt täällä suunnittelen jo tulevaa ja uusia kransseja, mistä sellaisen voisi tehdä. Luulen, että siankärsämökin kuivuu kauniiksi kruunuksi.

Lämmintä viikonloppua täältä kruunun alta - Ilona
 

8 kommenttia:

  1. Oih! Mikä ihanuus ja huippu idea!
    Romanttiset kuvat.
    Niin huikeaa hyödyntää kukkaloistoa sisustukseen.
    Juhannus aikaan itselläni tulee myös halu kerätä kukkia ja koivun oksia joka paikkaan.
    Aurinkoista juhannus aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, aurinkoa juhannusviikkoon. Ihan ja villinä kukkapelloilla täälläkin, miten voisi tallentaa kaiken kauneuden talven varalle😊

      Poista
  2. Niin kaunista ja niin keltaista ja niin kesäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat niin kauneimmillaan - rikkaruohokin on vain niin kaunis💛

      Poista
  3. What a super super super lovely decoration.
    Happy summer and all my best
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, so many thanks - happy summer to you Elisabeth

      Poista
  4. Upea!!! Ihan veistoksellinen ja ah, mitkä värit kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovin - ihan hurjan upeat kukkaniityt tänä vuonna. Keltaisen voimalla kohti keskikesän kauneinta juhlaa.

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!