9. joulukuuta 2021

Pakettipajalla












Kuumaa glögiä, joulumusiikkia, kynttilöiden valoa ja sinistä hämärää - niiden avulla syntyvät joulun tärkeimmät paketit. Tänä vuonna olen kätkenyt vanhojen kirjojen sisälle valokuvia, jotka olen ottanut läheisistäni vuoden varrella. Olen kirjoittanut käsin niiden pariksi tunteen, joka sillä hetkellä villapaidan alla on ollut. Jokaiselle annan yhden lupauksen hetkestä - siitä tulevan vuoden retkestä, jota hänen kanssaan odotan. 

Pakettien koristeeksi liimasin nostalgisia kuvia, pieniä metsän eläimiä ja paperienkeleitä. Paperienkeleiden taitteluohje on hurjan helppo. Leikataan vain neliö lahjapaperista. Jos haluaa tukevamman kaksipuolisen enkelin voi liimata kaksi neliötä yhteen niin - että kuvio puolet jäävät ulospäin. Taitellaan neliö haitarille. Lopuksi käännetään siiven osuus alaspäin. Kappaleita tehdään kaksi. Ne kiinnitetään liiman avulla toisiinsa keskeltä sekä siipiosa mekkoon. Ennen liimaamista sujautetaan puuhelmi naruun. Narun toinen pää kiinnittyy liimausvaiheessa osien väliin.

Kynttilöiden valoilla kohti viikonloppua, Ilona

 

2 kommenttia:

  1. Ihania paketteja. Minäkin olen taitellut noita enkeleitä ja pistänyt muutaman pakettiin.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Ilona <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Outi ihana - nämä enkelit jotenkin tuo niin lapsuuden mieleen. Silloinkin kieli keskellä suuta taiteltiin lintuja ja enkeleitä. Taitellaan joulutunnelmissa, hymyjä sinne - Ilona

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!