1. kesäkuuta 2013

Vuokralaiset muuttaa taloon








 
 


 

 
Meille on muuttanut kesäksi vuokralaisia. Koristepönttöni on saanut asukkaat. Huvittuneena olen seurannut lintusten tomeria puuhia. Sillä välin kun toinen pitää vahtia koripallokorin päällä, toinen hakee evästä poikasilleen. Merkkisirkutuksella ilmoitetaan reitin olevan turvallinen. Minua ei enää noteerata uhkaksi, saan siis pyllistellä kitkemässä aivan rauhassa.
 
Viime viikolla kipaisin myös ihanan Hannelen puodissa Laukaassa. Tunnelma maalaismaisemissa on aivan ihana juurikin tähän aikaan. Hetken päästä löysinkin itseni ryystämässä kuusenkerkistä tehtyä kesäjuomaa puutarhan siimeksessä. Ihanan raikasta :) Puodista löysin jotain, mitä olen halunnut jo vuosia. Nämä puiset pyykkipojat näin ikuisuuksia sitten ruotsalaisessa kattauksessa "lautasliinarenkaina". Käsin veistetyt metsän eläimet ovat niin kauniita. Pienestä syntyy kesäilo ;). Ensi viikon kirppistapahtumasta jutellessamme Hannele lupasi järjestää myös puodille aletuksia, vanhasta pihapiiristä löytyy siis hulvaton määrä -50 % alennettuja sisustusjuttuja. Kurvailkaa siis maistelemaan kuusenkerkkäjuomaa maalaismaisemiin.

Kuusenkerkkäjuoma

Kuusenkerkistä valmistettu poreileva juoma maistuu hennosti metsälle.

5 l vettä
1 luomusitruunaa
8 dl sokeria
1 l kuusenkerkkiä
¼ tl hiivaa

1. Pese sitruuna huolellisesti, kuori ja purista mehu.
2. Kiehauta vesi isossa kattilassa. Lisää joukkoon sitruunanmehu ja -kuoret sekä sokerit. Keitä hiljalleen poristen noin 2-4 minuuttia, kunnes sokeri on sulanut veden joukkoon.
3. Puhdista ja huuhtele kuusenkerkät ja nosta puhtaaseen ämpäriin. Kaada päälle kiehuva vesi-sokeriliemi. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Murustele joukkoon hiiva. Peitä ämpäri keittiöpyyhkeellä ja anna käydä huoneenlämmössä 1–1,5 vuorokautta.
4. Puhdista huolellisesti lasipullot, joissa on tiiviisti sulkeutuvat korkit. Vuoraa harsokankaalla siivilä ja kaada sima pulloihin. Älä kaada pulloihin ämpärin pohjalle laskeutunutta hiivasakkaa. Nosta pullot kylmään. Anna käydä noin 3 vuorokautta. Nauti juoma kylmänä. Juoma nopeuttaa aineenvaihduntaa. Sopii siis laihduttajille niin hyvin ;)

 
 
Ihanan onnellista päivää kaikille tänään valmistuville, minä kiidän nyt kähertämään tukkaani juhlakiharoille :)
Ilona
Ps. kipaiskaa osallistumassa Unelmien piilopaikka- kirjan arvontaan ihanaisessa Kalastajan vaimo-blogissa
 

10 kommenttia:

  1. ihan mahtavana ihana pönttö. ja nuo lasit..ah..meillä on samanlaisia jemmassa aitassa. tarttee ottaa käyttöön, ovat niin ihanan näköiset.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun olet saanut vuokralaisia, meillä varpuset lentää aidan päälle heti kun avaa takaoven sirkuttavat iloisesti kuin sanoisivat hyvää huomenta ja odottavat että heitän niille leipää mutta suosikki on kaurakeksit..ja pitäähän niille aina jotkain antaa..mutta rajallisesti etteivät liho liikaa..muuten niistä voi tulla liian lihavia ja sairastuvat..kuitenkin luonto tarjoaa omat soppansa niille :)
    Siileille ostetaan kissan kuivamuonaa ja vettä..se on niin palkitsevaa kun samat eläimet käyvät pihapiirissä ja sittten on yksi tikka, joka on äreänä huutaa männyssä ja sukeltaa hakemassa myös leipäpalan se vie ne tyhjillään olevaan linnunpönttöön pudottaa reijästä ne sinne vissiin komentelee muita lintuja ottamasta kaikkia leipäpalasia...
    Kivat nuo pyykipojat ja kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  3. ai joo mikä on se kuusenkerkkä??? mitä ne on?? en ole koskaan kuullutkaan :)

    VastaaPoista
  4. Lintujen elämän seuraaminen on aina kivaa ja rauhoittavaa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kauniita juhlia teille ja onnea myös minunkin puolestani kaikille valmistuneille. Huvittuneena lueskelen ihania blogeja jotka toivottavat onnea valmistuneille ja kiitän heitä, eli kiitos myös sinulle. Illalla meilläkin juhlitaan valmistujaisiani. :)

    VastaaPoista
  6. Oi, on todella virkistävää seurata pikkulintujen puuhia!:) Ihanat kesäkuvat!

    VastaaPoista
  7. Alimmat kuvat ovat tosiaan Hannelen pihasta :) Kuusenkerkät ovat kuusen uusia vuosikasvustoja, niitä jotka vihertää viehkosti.
    Ilona

    VastaaPoista
  8. Vuokralaisia on meilläkin ja mukava on niiden elämää seurata...:))

    VastaaPoista
  9. Hyvän kodin ovatkin tintit löytäneet:)

    VastaaPoista
  10. Oi, noita pyykkipoikia olen minäkin joskus ihaillut!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!