1. syyskuuta 2013

Puutarhassa









 
 
Kesän lopettajaisia on vietetty meilläkin. Meidän mökkitie kaartelee upeiden viljapeltonäkymien keskellä. Syksy on hurjan kaunista. Huomasin kurkkivani istutuksianikin sillä silmällä. Olen vähän hurahtanut puutarhan laittoon - kukkia pitää olla paljon. Ennen kuin rakensimme mökkitontille huussiakaan, olin jo istuttanut punaisia keijukukkia savisen rinteen täyteen. Nyt ne ovat  jo muutaman vuoden ikäisiä, ja melko tomeraa  porukkaa. Suosittelen tätä ikivihreää kukkaa lämpimästi. Taustalle leviää maahumala, jotka siirrän kesän jälkeen ruukuista maahan, sen voisi siirtää takaisin ruukkuihin taas keväällä, mutta en ole hannonut  tehdä niin. Siispä ostan aina uusia, ja humalapenkkini kasvaa aina vain. Toiseen penkereeseen istutin tänä kesänä tuon imukärhöviinin. Sekin on innostunut leviämään hurjaa vauhtia.
 
Meidän kotipihaa reunustaa tuijien armeija ja niiden juurelta löytyy lamoherukka, sen syysväri on huikea. Se peittoaa melko hyvin rikkaruohotkin alleen. Elämänlankaa meidän pihassa on riesaksi asti, yritän pitää sitä yhdessä paikassa ohjaamalla sen oksia kukkatukiin. Kaunis köynnös, mutta niin hurja valloittamaan kaikki kukkapenkit. Tulipas tässä nyt käytyä kukkasia läpi, mutta puutarhahullu saa kai olla luvan kanssa puutarhahullu :)
 
Nyt pakkaan pienen punaisen laukkuni, ja aivan kohta lähdemme Hannen kanssa tien päälle. Huomenna lennetään, minne siitä lisää myöhemmin. Perhettä on ikävä jo kova, miten ihmeessä pärjään ilman joukkuettani niin pitkään.  Pitää siis suunnata katse vain näkemään tulevan seikkailun jänniä käänteitä.
 
Nähdään,
Ilona
 

7 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia jälleen kerran! Kiitos myös vinkistä :) Menekin heti siirtämään lamoherukan pistokkaita omien tuijieni istutusryhmään, ennen kuin muut villimmät lajit valtaavat aluset... Värikylläistä syksyä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Oi, miten kaunista!
    Rakastan syksyä...hämysisä iltoja, kynntilän valoa, takkatulta ja villasukkia...:)

    VastaaPoista
  3. ihanan näköinen tuo tuijarivi..

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia.Hyvää matkaa:)

    VastaaPoista
  5. Lamoherukka on kyllä hurjan kiitollinen kasvi, rikkaruohot eivät ainakaan näy niiden väleistä :) Tuijia istuttiin valtavasti näkösuojaksi tielle, varmasti liian tiheääseenkin, mutta tahdoin sen peittävän pian. Kiitos, matkasta tulee varmasti jännittävä kokemus.
    Ilona

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia!
    Katselin aivan äsken noita keijukukkia uudessa Koti ja puutarha-lehdessä. Niillä on kauniit lehdet ja lajeja on valtavasti:)

    VastaaPoista
  7. Ihailen niin tuota viherpeukaloinnin taitoasi. Mukavaa reissua!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!