28. syyskuuta 2015

Syksyn kaunein kranssi




Kuulun ihan varmasti kranssihullujen heimoon. Näin syksyllä hulluus on kaikkein pahimmillaan. Ystävät yleensä heltyvät minun tapittaessa heidän syysmarjoista notkuvia koristepensaitaan. Nyt tapituksen tulos näkyy tässä kranssissa. Lumimarjat ja marja-aroniat sain ystävän pensaista - kiitos ihana! Tämän kranssi on minun syksyn kaunein kranssi. Tosin olen aina sitä mieltä viimeisimmäksi tehdystä väkerryksestä.
 
Jos innostut kransseiluun voi näiden marjojen tilalla käyttää puolukkaa ja marjakanervaa.
Kirpakan kaunista syyspäivää sinne,
Ilona
 
Kranssiresepti
 
Lumimarjan oksia
Marja-aronian oksia
Katajaa
Kranssipohja
Sidontalankaa
Hammastikkuja
Luumuja
 
1. Sido valmiiksi pieniä nippuja, joissa on katajaa ja marjoja. Toiseen nippumalliin sidotaan marjaksi marja-aroniaa ja toiseen lumimarjaa.
2. Sido edellisten lisäksi pieniä nippuja pelkästään katajasta.
3. Kiinnitä ensimmäinen nippu kranssipohjan ulkolaidalle, toinen keskelle ja kolmas kranssin sisäkehälle. Jatka näin vaihtaen nippujen järjestystä sidonnan edetessä.
4. Viimeistele kranssi luumuilla. Luumun saa kiinni kranssiin hammastikun avulla. Työnnä tikku ensin kranssiin paikoilleen ja asenna luumu piikkiin kiinni.

11 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihana! Jotain tällaista kaipaisin myös oman syyskuistin koristeeksi. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana! Noita lumimarjoja pitää saada mukaan seuraavaan kransseilusessioon.. :)

    VastaaPoista
  3. Mielettömän kaunis!
    Kirja on tullut perille ja teki minut äärimmäisen onnelliseksi!☺ KIITOS!
    Kuvasin muutkin kirjasi mitä minulla oli ja laitoin blogiin, -kuin myös linkin tänne sinun blogiisi.

    VastaaPoista
  4. On kyllä kaunis kranssi ja kiitos kovasti teko-ohjeista :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis kranssi! Niitähän ei voi olla koskaan liikaa. Itsekin tykkään niitä väsäillä.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kranssi. Enpä ole koskaan ajatellut että noin kauniin kranssin voisi tehdä itsekin.

    VastaaPoista
  7. Tämä kranssi oikein puhkuu syksyn kauneutta. Upea!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!