31. lokakuuta 2015

Suolan kasvatusta ja kattausideoita









 
Pyhäinpäivään meidän perheessä kuuluu hyvä ruoka ja kattaus sen ympärille. Tämän vuoden kattauksen rakentamisen aloitin jo kaksi viikkoa sitten. Nimittäin suolan kasvatuksella. Suolasta syntyy ihanan huurteinen koriste lasimaljan sisälle. Tärkeimmille katan pöytään Arabian vanhat astiat, joiden joukko täydentyi hetki sitten unelmoimillani Hobstar laseilla. Laseja olin nähnyt Suvimarja-puodilla käydessäni - onneksi niiden tilaaminen onnistui verkkokaupan kautta. Tänään niistä juodaan Blossa- glögiä. Pullon voi nostaa huoletta juhlapöytään se on minusta niin kaunis. Osan laseista valjastin maljakoiksi ja pienimmät snapsilasit kynttilänjaloiksi. Muut koristeet onkin napattu lenkkipolun varrelta. Juuri nauroin ylimmäisille kuville - niiden utu johtuu kameran linssin huurtumisen vuoksi. Taidan ulkoiluttaa kameraan toisenkin kerran ennen sisälle tuomista;).
 
Suolan kasvatus
1.Levitä puhtaan lasipurkin tai maljan pohjalle merisuolaa.
2. Peitä suola viileällä vedellä. Älä laita liikaa vettä - vain niin, että suola peittyy juuri ja juuri.
3. Nosta purkki lämpimään paikkaan.
4. Kasvatus saattaa kestää useamman viikon - älä siis hiilesty ;)
 
Itse kasvattelin suolaa saunassa - lisäsin välillä lisää kiteitä ja vettä. Nyt kasvatan sitä lisää polttamalla kynttilää lasimaljassa. Sekin riittää tuomaan riittävän lämmön kasvulle.
 
Ps. Hobstar laseja on kolmea kokoa -  eri kokoja voi kysellä suoraan Suvilta
 
Tunnelmallista pyhäinpäivää sinne,
Ilona

7 kommenttia:

  1. Nuo hobstarin lasit ovat kyllä niin parhaita.. Niihin tapaan myös tehdä monesti jotain jälkiruokaa :). Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on joskus niin kokeiltava - nämä on niin ihanat.! Ihania viikonlopun päiviä sinne <3

      Poista
  2. Siis mitä? Suolan kasvatus? En ole ennen kuullutkasn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule lasiastioihin kuuran kaltainen pinta - tosi kaunis ja yksinkertainen homma. Hidasta, mutta ehdottomasti kannattaa odottaa :)

      Poista
  3. Täksi jouluksi minäkin kasvatan suolaa, kiitos :D

    VastaaPoista
  4. Kaunis kaunis kattaus <3 En ollut minäkään kuullut suolankasvatuksesta, kiitos vinkistä! Laitanpa minäkin jouluksi kasvamaan.

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!