30. lokakuuta 2021

Lumiukkoja askartelumassasta









Hassua, miten näin syksyllä tulee tarve askarrella enemmän, kuin keväisin. Hämärät illat ja kynttilöiden valossa puuhaaminen on aika ihanaa. Lumiukkoja en suunnitellut tarkemmin avatessani askartelumassapaketin. Oikeasti piti tehdä kukkia kranssikoristeeksi. Helpot pallot tuntuivat siinä hetkessä hyvälle. Jokaisesta lumiukosta tuli oma persoona. Mitään ei haittaa, jos lakki on vinossa. 

Ensimmäinen pallo on isoin, seuraava pyöritellään sen päälle. Tulitikuilla saa pallot kiinni toisiinsa kätevästi. Upota tulitikku isomman pallon sisään ja paina pienempi päälle. Sama taktiikka jatkuu aina hatun ylimmäiseen osaan saakka. Nenän sisälle laitoin ohutta rautalankaa, joka pitää sen paikallaan. Käsiksi käy ihan ja kaikki oksat. Hymy huulille syntyy tussilla - anna ennen piirtämistä ukkojen hieman kuivahtaa. Tomusokerilla syntyy talvinen tunnelma lumiukkojen maailmaan. 

Ukkoja tein tarjoilulautaselle ja pienen kärrynpyörän kranssin somisteeksi. Tunnissa ukkoja pyörittelee melko monta. 

Hymyjä lauantaihin, Ilona

 

6 kommenttia:

  1. Ihanat lumiukot ja koko kranssikin.
    Mukavaa viikonlopun jatkumista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Kristiina sinne - ihan parasta kranssiaikaa ;)

      Poista
  2. Kiitos kivasta askarteluideasta.
    Leppoisaa halloweenia sinulle Ilona <3

    VastaaPoista
  3. No voi ihanuus sentään🥰
    Mitä suloisuuksia oletkaan tehnyt,kerrassaan huikean söpöt.
    Minullakin askartelumassaa kaapissa,jotain täytyy taas siitä tehdä.
    Ihanat kuvat🤗
    Mukavaa alkavaa marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä täälläkin yksi iskemätön paketti askartelumassaa kaapissa - saa nähdä, miten kauan malttaa pitää sen siellä ;) Iloa marraskuulle täältä sinne.

      Poista
  4. Ihanat ukkorivistöt ja niin kauniit kuvat! Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!